Nyt tulee kamala avautuminen..
En oo koskaan osannut elää hetkessä ja kaiken kokemani jälkeen, ei mulla edes ole oikeastaan ollut siihen mahdollisuus. Aina on ollut kerralla montaa eri harrastusta ja sairaalassa käyntiä ja ties mitä kaikkee muuta ja niiden pohjalta olen joutunut tulemiseni ja menemiseni miettimään. Työt loppuu ensi viikon keskiviikkona ja sen jälkeen mulla on vähän vapautta (mikä ahdistaa mua kamalasti koska mulla ei oo hirveesti mitää suunnitelmia..) ennenkuin koulu alkaa. Niin, jos siis edes mun osaltani alkaa.
Oon varmaan ilmaissut turhautumiseni siihen, kun en opiskele mitä oikeesti haluaisin. Ja oon kyllästynyt siihen kouluun ja tähän hoitotyöhön, tää ei vaan oo jotenkaan mua varten. Mulla ois mahdollisuus lähtee kiertää maailmaa nyt syksyllä. Se on yks mun isoimmista unelmista, että joskus vois kiertää vaan koko maailman vaikka. Tai ihan sama missä, kunhan vaan matkustelis. Ja nyt mulle on oikeesti edessäni mahdollisuus, että voisin toteuttaa sen.
Ja tässä tää probleema tulee. Kun en osaa elää hetkessä niin en tiedä osaanko heittäytyä mukaan nytkään. En tiedä onko järkevä päätös pausettaa koulu hetkeksi, kun ei mulla oo enää kun vuosi jäljellä. Mutta, en tiedä onko järkevää, että jätän ainutlaatuisen tilaisuuden käyttämättä. Tää ainutlaatuinen tilaisuus kohdistuisi Etelä-Amerikkaan, jonne oon aina halunnut. Mikään muu maanosa ei kiehdo mua niin paljoo, kuin Etelä-Amerikka.
En tiedä mitä teen. Mun elämä on ihan outoo tällä hetkellä. Ennen kinasteltiin äidin kanssa tosi usein. Nyt me tullaan toimeen tosi hyvin. Iskä on ollut paljon enemmän Suomessa töissä, varmaan enemmän kuin koskaan ennen, on outoo nähdä se joka päivä. Jos kerron tästä mitä mun päässä nyt liikkuu mun vanhemmille, toi kaikki rauhallisuus on poissa. En tiiä teenkö kerrankin jotain mikä tekis mut todellatodellatodella onnelliseks vai jotain, mikä miellyttää muita mutta ei itteeni. Oon sen kannalla, että mä ehkä uhmaan luonnon (ja äitin ja iskän) lakeja ja mä lähden Suomesta pois ja toivottavasti löydän sen mitä lähtisin ettimään. Eli sen mitä mä oikeen haluan olla ja missä. Se ei oo todellakaan järkevää, tiedän. Mutta tarviiko aina kaiken ollakkaan?
Mulla on vielä pari juttua mielessä, jotka tuun kertomaan teille myöhemmin. Haluaisin kuitenkin kuulla, että mitä mieltä te ootte, lähdenkö vai enkö lähde?