1D fanficit

Eli tuol oli ihmisii joil ois tekstii, ni täs nyt niille oma paikka(:

Jos et tiiä mitä on fanfic (=fanfiction) eli siis fanien kirjottamia fiktiivisiä tekstejä joissa tässä tapauksessa kohteena 1D pojat


//sanokaa jos on jotai lisättävää tai jotain meni väärin !

Miä voin alottaa tällä 1,5 kk vanhalla oneshotilla! Tää on ehkä vähän mielenkiintone sisällöltään, muistan ku kirjotin tätä olin ihan byääääh fiiliksellä ihan muuten vaan, nii tää on aika... no en sano mitään, lukekaa jos uskallatte :D



Hän katsoo minuun vihreillä silmillään ja yritän tulkita pojan ajatusmaailmaa niistä. Lämmin kesäinen tuulahdus pyyhältää ohitsemme ja joudun huitaisemaan ylipitkät otsahiukseni kasvojeni tieltä, jotta näkisin taas hiukan paremmin viereisessä keinussa istuvan kiharapään. Kehnoilla tulkitsemistaidoilla pääsen kuitenkin siihen tulokseen, että kohta aloitamme keskustelemaan aiheesta, jota me molemmat olemme parhaan mukaan yrittäneet välttää.

"Haikeeta jättää tää kaikki taakse", poika huokaisee ja viittoo kädellään ympäristöä. Annan katseeni kulkea laiskalloisesti lähes koskemattomassa vihreässä maastossa. Ainoa elonmerkki koko paikassa on polku, joka johtaa näihin minun ja Harryn rengaskeinuihin, jotka olimme kahdeksan vanhoina saaneet pitkän kinuamisen jälkeen ripustaa paksun omenapuun oksaan kiinni eräänä heinäkuun hellepäivänä. Samaisena päivänä me lupasimme toisillemme, ettei koskaan erota ja ollaan ikuisesti ystäviä.
"Niin", vastaan vihdoin ja lasken katseeni paljaisiin jalkoihini, "mut voidaanhan me vaikka kirjotella."
"Ei se oo sama asia", Harry sanoo harmistuneen kuuloisena ja yrittää saada huomioni kiinnittymään jalkojeni sijasta häneen tökkäisemällä hellästi kylkeeni. En uskalla nostaa katsetta takaisin poikaan, sillä joudun nytkin käymään valtavaa yksintaistelua itkun pidättämisen kanssa. Pojan kasvojen näkeminen vain edistäisi kyyneleiden saapumista silmäkulmiini.
Aukaisen suuni väittääkseni vastaan, mutta koska valehtelen aina niin surkeasti, annan sanojen jäädä äänihuulien taakse ja olen vain hiljaa.

Pieni tuulahdus käy taas luonamme ja painan huuleni visusti toisiaan vasten, ettei hiuksiani löytyisi toistamiseen suustani. Vilkaisen nopeasti Harrya, joka on ottanut heinikosta pitkän heinänkorren ja silppuaa sitä useiksi eri paloiksi. Hymähdän hänen miettivälle ilmeelleen, jolloin hänen katseensa liimantuu salamannopeasti minuun. Yritän irrottautua hänen kauniista silmistä, mutta Harry tajuaa aikeeni itsekin ja rykäisee käskevästi, joten jään tuijottamaan häntä pyörittäen hiuksia etu- ja keskisormen ympärillä.

Harry nousee keinusta seisomaan ja siirtyy eteeni käyden kyykkyyn. Katsoessani häntä kokonaisuudessaan - hiuksia, kasvoja, käsiä, jalkoja - minut valtaa turhan aikainen kaipuun tunne ja kyyneleet alkavat virtaamaan yksi toisensa jälkeen poskiani pitkin. Pyyhkäisen pienet purot poskiltani kämmenselällä ja suljen silmäni.
"Muistatko sen kesän, kun me tavattiin ekan kerran tässä saman omenapuun alla?" kysyn melkein kuiskaten, ainoalla tavalla, jolla saan ääneni olemaan särähtelemättä.
"Muistan."
"Entä sen seuraavan kesän, kun kaiverrettiin tohon puumerkkimme ja luvattiin jotain ikuisesta ystävyydestä?"
"Muistan senkin", poika vastaa ja ottaa oikean käteni kämmeniensä suojiin, "ja se lupaus pysyy aina. Vaikka mä lähdenkin pois, ei se tarkota etteikö me voitais olla ystäviä."
"Ja mun pikku Harrysta tulee julkkis" hihkaisen esittäen innostunutta ja aukaisen silmäni voidakseni pörröttää vapaalla kädellä häntä päälaelta.
"Hah", hän huudahtaa ja luikertelee käteni alta, "tuskin."
"Mä en ala väitteleen tästä", päätän topakasti ja nousen seisomaan hänen eteensä, "koska mä tiedän, että susta tulee vielä tosi kuuluisa sun laulutaitojen ansiosta."
Poika suoristaa itsensä myös täyteen pituuteen, jolloin viidentoista sentin pituuseromme oikein korostuu esiin. Harry katsoo minuun hetken hymyillen pientä suloista hymyään ja hymyilen hänelle takaisin.

Hetkessä poika kuitenkin vakavoituu ja minunkin hymy hyytyy sekunnissa. Puren hermostuksissani alahuultani.
"Mun pitäis varmaan lähteä", Harry toteaa hiljaa ja laskee katseensa sivulla oleviin korkeisiin ruohomättäisiin.
"Voin tulla saattamaan", vastaan toivekkaana ja yritän tavoittaa hänen katsettaan turhaan.
"Emily", hän sanoo värittömästi, "ei tehdä tästä meille yhtään sen vaikeempaa ku se jo on."
"Mut-"
"Usko mua", hän keskeyttää minut ja nostaa sitten päätänsä niin, että pystyn taas tavoittamaan hänen silmänsä. Jääkylmä puukko tuntuu lävistävän sisimpäni kun pojan sanat alkavat iskostumaan päähäni. En välitä enää kyyneleiden pidättämisestä vaan annan niiden tulvia kyynelkanavistani niin tiuhaan kuin ne vain haluavat.
Hautaan kasvoni Harryn paitaan ja halaan häntä tiukasti, johon hän vastaa samalla lämpöisellä halauksella millä aina ennenkin. En halua päästää häntä tästä halauksesta ikinä, en ikinä, jos se minusta on kiinni.

Aikaa kuluu useampi minuutti, mutta minulle ne tuntuivat parille sekunnille. Kun tunnen Harryn hellittävän otettaan, nostan pääni paidan suojista häneen ja pudistan päätäni monta kertaa ees taas. Harry huokaisee ja irrottaa minut vahvoilla käsillään itsestään.
"Nähdään mahdollisimman pian", hän sanoo ääni särähdellen, "mä soittelen sulle niin usein kun vaa pystyn."
Nyökkään vain vastaukseksi, sillä en saanut suustani aikaiseksi pihahdustakaan. Poika kurottautuu antamaan hellän pusun vasemmalle poskelleni, hymyilee vielä viimeisen kerran ja jään katsomaan hänen loittonevaa selkää. Jalkani rupeavat vapisemaan ja otan muutaman peruuttavan askeleen, jotta voin käydä istumaan rengaskeinuun. Yritän epätoivoisesti hyräillä jotain rauhoittavaa hyräelmää itselleni, etten purskahtaisi taas itkemään.

Käännän katseeni omenapuun runkoon ja silmiini osuu vanhat puumerkkimme, hymyilen vaisusti niille ja kurottaudun painamaan huuleni Harryn nimikirjaimien viereen.
"Tsemppiä ja hyvää matkaa", sanon hiljaa kirjaimille ja hymyilen jo paljon pirteämmin, "minun oma Harry."

Mileaz, tuo oli aivan liian ihana!
ot tosi hyvä kirjottaan tän perusteella! toi tyyli miten kuvailet asioita awwwkdfgjs se on niin surullinen... mutta hei, onks sul lisää, lukisin mielelläni ? mäkin kirjotan aina ku on tollane byyyäähh -fiilis ja sen takia niitä juttuja en tosiaan viitti näyttää kenellekään kun ne todellakin on vähän mielenkiintosia ja jänniä

Mileaz:Vähänkö sä oot oikeesti hyvä kirjottaa!Ja kuvailetki asioita nii hyvin. Mun äikkä on 10 mut tarinat on sellasii tönkköi "sit se meni sen kamun luo ja sano sille simolle(joka oli siis se sen kaveri) et sillä ei oo tekemistä".Toi fanfic oli oikeesti tosi hyvä! Mä aloin väsäämään kerra enkun tunnilla enkuks fanficiä ku ei ollu tekemistä ( ku mä oon aina tehny kaikki tehtävät ekana),mut se jäi kesken sinne enkun vihkoon enkä jaksa tehä sitä enää loppuun koska en löydä sitä vihkoa
ja komppaan bewareofainoa ton perusteel lukisin lisääki jos sulla vaan on.

Tää on hyvä(: Jotenki ihana löytää ihmisii jotka kans tykkää kirjottaa(: Jatka ihmees, tää on mahtava!

Mileaz,, oot iha mielettömän hyvä kirjottamaa ! Toi mite kuvailet kaikkee ja muutenki kaikki tos tarinas on nii ihanaa ! Ootan jo innolla et kirjottaisit lisää c:

en kyllä uskalla noi hienon ficin jälkee laittaa tänne mitää mun väsäyksii : D

Oi, kiitti teille jokaiselle ♥ Kiva kuulla että työ tykkäsitte tosta ja mun kirjotustyylistä :3
Mulla ei oo ainakaa tallessa muita fanficejä 1D'stä, mutta kyl mä niitä aion enemmänki kirjottaa ja jos koen ne siedettäviks nii voin julkasta ne täällä(:

Haluisin kyl et työ muutkin laitatte tänne omia juttujanne, koska mäkin haluisin lukee niitä ja en halua olla ainut joka niitä julkasee täällä! Et nea ihan reippahasti vaan;D

D: damn sä oot älyhyvä kirjottaan :c lisääää : D

Mul on varmaa jokunen fanfic alku koton talles, kattoo jos löydän niitä(:

Mileaz: Vähän sä oot hyvä kirjottamaan! <3 Siis toi oli niin ihanaa luettavaa ku siitä huomaa et sulla on kirjoitustaitoja. (:
Nyt en kyl kehtaa pistää tänne mitään koska mun taidot kalpenee sun rinnalla. :DD

Mileaz Toi oli tosi hyvä!! sun on pakko kirjottaa lisäää ! :-D

ja muille julkaskaa/kirjottakaa ja julkaiskaa teki tääl teijä omia! mä haluuun lukee näitä (= enkä usko että kukaa teistä ees osaa kirjottaa mitää huonoo

Mileaz toi on ihan uuperhyvä!! Sitä lukiessani oikeen uppouduin siihen ja oisin toivonu et se ois ollu kirja jonka sä oisit kirjottanu Sulla on lahjoja, rupee kirjailijaks haluun luke lisää!

mulla on koneella pari keskenerästä n. Sivun pitusta(siis wordissä) ficii ni jos laitan jonkun alun tänne ni jaksatteko lukee ? Voin sitte alkaa ain jatkaa sitä sillee "kappaleissa" jos tykkäätte tai jotai. Ja mulla on tosi outo kirjotustyyli sitte xd mut niisiis jos laitan vaik huomenna tänne jonku ni jaksatteks lukee ?

^^ JOOOO mä ainaki jaksan, laita tänne vaan. (::

^ MINÄ luen kuhan tuun Lintsiltä!

ps. kiitti teille muillekin ihan hirveenä ♥ ja vilqu mä oon kirjottamassa kirjaa itse asiassa parhaikaa : D

^^ Oikeesti? O: Siis tuleekse joskus myyntiin? Wau, meidän keskuudessa on ihkaoikee kirjailija. (::

Nea, laita vaan
Mileaz, oi mä haluun sit lukee sen kirjan!!

Voinkohan mä lisätä mun oman tänne? Noo mä nyt lisään sen poistan sit jos on ihan kauhee:D

- Mutta Kat, Niall huusi perääni. Tule takaisin, haluan selittää! Pysähdyin ja nyyhkytin hiljaa. Käännyin hitaasti ja annoin kyynelten virrata, ainakin hän tietää tehneensä jotain väärin.
- Olen pahoillani. Tämä on unelmani, on aina ollut. Sinä tiedät sen. Olemme olleet parhaita ystäviä siitä asti kun opimme konttaamaan, tunnet minut. Tiedän että tiedät etten halua miksikään mekaanikoksi, haluan laulajaksi. Sitäpaitsi kisassa on monia paljon parempia laulajia kuin minä, en kuitenkaan voita tai tule kuuluisaksi, hän sanoi ja näin miten kyyneleet alkoivat virrata myös hänen poskillaan. Palasin hiljaa hänen viereen istumaan. Kivi oli vielä lämmin päivän auringosta. Istuimme siinä kymmeniä minuutteja ja katselimme horisonttia. Lopulta Niall alkoi taas puhua
- Kat, tiedät sopimuksemme, olemme ystäviä ikuisesti. Vaikka menisin kisaan mukaan, ei se tarkoita että emme olisi ystäviä. Katsoin häntä syvälle silmiin ja nojauduin eteenpäin. Olimme lopulta nenät vastakkain ja kuiskasin hiljaa "hyvästi rakas". Suljin silmäni ja uppouduin hänen halaukseensa. Tunsin hänen päänsä minun olkapäätäni vasten, ja lopulta vain istuimme ja halasimme siinä. Meidän oman kiven päällä. Hetken päästä Niall irroitautui.
- Meillä on vielä yksi päivä aikaa Kat, käytetään se viisaasti, hän sanoi ja painoi päänsä. Silitin häntä päälaelta ja kuiskasin
- Sinun täytyy pakata, vasta sen jälkeen voimme pitää hauskaa. Hänen katseensa kirkastui ja hän hyppäsi pystyyn.
- Menen heti pakkaamaan, sen jälkeen menemme huvipuistoon, okei?, hän sanoi silmissään se outo ilme mutta kyyneleet poskilla. Pyyhin hihallani kyyneleeni ja nyökkäsin hymyillen. Hän lähti jo juoksemaan kun huusin hänet takaisin. Hän pysähtyi ja tuli kummastunut ilme naamallaan takaisin. Hän kyykistyi eteeni ja kysyi
- Mikä on Kat? Otin kuivan hihani ja pyyhin hänen kyyneleet myös. Hän hymyili vinosti ja nousi ylös. Ojensin pikkurillini häntä kohden, ja hän kietoi omansa minun pikkurillin ympärille. "Ikuisesti ystäviä", kuiskasimme samaan aikaan. Hymyilimme toisillemmme ja hän lähti kotiin päin. Kuiskasin hiljaa "Niall, minä tunnen sinut. Sinusta tulee kuuluisa". Hymyilin itsekseni ja jatkoin Irlannin kauniideen maisemien katsoimista.

Lyhyt, en löydä sitä parempaa:I

Sara,, vähä toiki on hyvä ! nyt ky tuntuu tyhmältä laittaa tää mun tänne ku te ootte noi hyvii kirjottajii ja mä ... no en oo noi hyvä xd

Mut täs tää ny tulee:

Istun sängylläni hiljaa itkien, ja ajattelen, ettei mikään voisi saada minua hymyilemään enää koskaan, kunnes äitini koputtaa hiljaa huoneeni oveen, ja tulee varovasti sisään. Äitini on 45-vuotias, hieman riutuneen näköinen ja laiha. Tänään hänen väsyneet kasvonsa viestivät myös tuskaa ja epätoivoa, josta kertoo myös hänen poissaoleva katseensa. Äidin kasvojen näkeminen muistuttaa minua siitä, ettei isäni ole enää täällä. Ei enää koskaan. Käännän siis katseeni nopeasti pois hänestä ja hautaan kasvoni käsiini. Äidin hiljaiset sanat kuitenkin saavat minut hyppäämään ylös sängystä. ”Pojat tulivat aikaisin kiertueelta”. Juoksen portaisiin ja näen heidät saman tien istumassa olohuoneemme sohvalla. Tai oikeastaan muut istuvat sohvalla, ja poikaystäväni Niall seisoo keskellä lattiaa myötätuntoa kuvastavat silmät naulittuna portaisiin, joita minä juoksen juuri alas. Vilkaisen muihin poikiin ja huomaan, että kaikki tuijottavat minua, ja heidänkin kasvoiltaan kuvastuu sama myötätunto, jota he luultavasti tuntevat minua ja äitiäni kohtaan isäni kuoleman takia. Käännän katseeni takaisin Niallin enkelimäisiin kasvoihin ja uppoan hänen sinisiin silmiinsä. Niall on vaaleahiuksinen, komea ja 171cm pitkä puhelias, pirteä ja kaikin puolin ihana 18-vuotias poika, jonka kanssa olen seurustellut kohta vuoden. Itse olen 16-vuotias ja Niallia melkein 15cm lyhyempi, mutta henkisesti olen meistä kahdesta paljon vanhempi. Heittäydyn pojan syliin ja hän koppaa minut helposti ilmaan suukottaen minua samalla. Edellisestä kerrasta tuntuu olevan ikuisuus aikaa, sillä Niall ja hänen neljä bändikaveriaan – Louis, Harry, Liam ja Zayn – ovat olleet kiertueella viimeiset kaksi kuukautta, joiden aikana olen nähnyt pojat vain kerran. Pitkä erossa oleminen kuitenkin vain vahvistaa sähkövirtaa, joka kulkee koko kehoni läpi päästä varpaisiin asti, kun vihdoin tunnen pojan lähelläni. Onnen tunne valtaa minut ja saa minut unohtamaan kaikki huoleni, kunnes Niall palauttaa minut takaisin todellisuuteen sanomalla ”Olen pahoillani isästäsi”. En keksi mitään järkevää vastausta joten tyydyn vain halaamaan häntä ja pakotan kyyneleet pysymään sisälläni. Toinen syy vaiti olemiselleni on se, että pelkään, ettei ääneni kestäisi sortumatta, jos joutuisin puhumaan kolarista, jossa John-niminen hauska, iloinen, viisas ja rauhallinen isäni kuoli eilen.
Kun vihoin olen varma, että ääneni kestää, eivätkä kyyneleet tulvi yli, nostan kasvoni Niallin paidasta ja katson poikiin päin sanoen ”kiva nähdä teitä taas” ja suon heille pienen hymyn. Vastaukseksi pojat hymyilevät ja kaikki vastaavat kuorossa ”sinuakin on kiva nähdä pitkästä aikaa”, samalla kun Niall suukottaa otsaani ja sanoo ”Minulla oli jo ikävä sinua, Jen”. Oikea nimeni on Jennifer, muuta kaikki käyttävät siitä lyhennettä Jen. Jopa opettajat, jotka ovat kyllästyneet pitkään nimeeni. Poikaystäväni tuijottaa minua ja hetken ihmeteltyäni hänen sanoinkuvaamatonta ulkonäköään minä vastaan hänelle hymyillen. ”Niin minullakin sinua”. Huomaan olevani yhä kietoutunut Nialliin, kun hän kääntää minut ympäri ja kävelemme nojatuoliin, johon istumme sylikkäin.
Vaihdamme kuulumisia, ja kyselen heiltä kiertueesta, josta jokaisella riittää niin hyvää kuin huonoakin kerrottavaa. Huonoihin kuuluu esimerkiksi se, että ulkona täytyy liikkua vaatteet päällä – joka on suuri ongelma Nudisti-Harrylle. Hyviä puolia taas oli paljon enemmän.
Kun pojat saavat kerrottua yksityiskohtaisen selostuksen kiertueesta, he kyselevät minun kuulumisiani. Kesäloma on alkanut, eli en ole tehnyt päivisin mitään järkevää, joten minulla ei ole kauheasti kertomista. Pojat haluavat kuitenkin tietää tarkasti mihin olen lomani käyttänyt, mutta lomallani ei ole tapahtunut muuta mullistavaa kuin isäni kuolema eilen, jonka muisteleminen saa minut sortumaan. Kyyneleet tulvivat yli ja alan päästää tukkoisia ääniä, ja hautaan kasvoni taas Niallin paitaan. En tiedä kauanko istuin siinä itkemässä, mutta kun vihdoin nostan punehtuneet kasvoni ja kirvelevät silmäni en voi muuta kuin nauraa näylle, joka olohuoneessa on. Harry on nukahtanut ja hänen suustaan valuu kuolaa Louisin housuille, sillä hänen päänsä on Louisin sylissä. Louis piirtää omenoillemme erilaisia kasvoja mustalla tussilla. Zayn ja Liam kierivät pitkin olohuoneemme mattoa – kaikesta päätellen he leikkivät jonkun tyyppistä hippaa kierimällä – ja päästelevät hilpeitä ääniä, aina kun saavat toisen kiinni. Ja taas kaikki huoleni ovat väistyneet syrjään.



// Kaikil meist on kauheit itkutarinoita xd tulipaha vaa mielee

Sara ja Nea; Noiki oli tosi hyvii,en mä kehtaa tänne mitää kirjottaa noiden jälkeen.

Haha nea toi on hyvä Ihan mahtava:D

hei haluutteko et alan jatkaa tota ? et onks toi ees sen verra siedettävä xdxdxd

Juujuuu Nea jatka!! Mä oon oikeesti kateellinen ku te kaikki ootte noin hyviä kirjottamaa!

Joo, Nea jatka jatka!! Nea ja Sara noi oon molemmat tosi hyviä!! Mut siitä oon ilonen et noi on vaan tarinoita

Nea; jatka ihmees! Mä ainaki haluaisin lukee tohon jatkoo